Höyryjunalla elokuvafestareille

Reikäreuna-elokuvafestivaali järjestetään Orivedellä kahdeksatta kertaa 6. – 9.9.2012. Festivaalin ohjelma koostuu 34:stä erilaisesta elokuvaosuudesta, kuudesta taidenäyttelystä, neljästä live-esiintyjästä illan festivaaliklubilla, Kylpytynnyri-Kinosta, saunalinja-autosta sekä ajelusta aidolla höyryjunalla.

Tapahtuman tuottajalla Tuomas Korolaisella on syytä puhkua innosta.

– Ehdottomasti isoin juttu tänä vuonna Buster Keatonin Kenraali -elokuva, jonka live-säestää blues- ja roots-taustoihin konemusiikkia tekevä Black Audio. Elokuvassahan ajetaan höyryveturilla, joten siihen liittyen järjestämme höyryjuna-ajelun lauantaina 8.9. Tampereelta Orivedelle ja takaisin Tampereelle.

Nostalgisissa puitteissa rautatieradan tuntumassa nähdään viikonlopun ajan puolalaisia lyhytelokuvia, Svenssonin naisista kertovat dokumentit, lyhytelokuvia ja dokumentteja Suomesta, Kovasikajuttu, Iron Sky, Planet of Snail, Tampereen elokuvajuhlien parhaiten menestyneitä lyhytelokuvia sekä klassikkona Matti Kassilan ohjaama Tulipunainen kyyhkynen vuodelta 1961.

Päävieraaksi Orivedelle saapuu Suomen tuotteliaimpiin elokuvaohjaajiin kuuluva Anssi Mänttäri. Taiteilijavieraana nähdään taidegraafikko Outi Heiskanen Heis-näyttelynsä kera. Festivaaleilla vierailevat lisäksi ruotsalainen ohjaaja Valentina Svensson, kriisipsykologi Kirsti Palonen, Iron Skyn tuottaja Samuli Torssonen ja alkuperäisidean isä Jarmo Puskala sekä Kovasikajutun ohjaaja ja kuvaaja J-P Passi.

Jos talkootyö elokuvafestivaaleilla herättää kiinnostusta, tapahtumaan voi osallistua myös esimerkiksi lipunmyyjän tai järjestyksenvalvojan roolissa.

– Talkooetuina on tarjolla ainakin ilmainen ohjelma työajan ulkopuolella, ruuat ja festarin T-paita, Korolainen lupaa.

Lisätietoja festareista sekä höyryjuna-ajelun aikataulu ja lipunmyynti löytyvät Reikäreunan nettisivuilta.

Tuottaja Tuomas Korolainen on vastuussa tapahtuman lisäksi myös Reikäreuna-grafiikoista ja -nettisivuista.